Mauri Lintera
s. 17.1.1923 k. 17.5.2011Mauri Lintera 1923-2011
Kustantaja, päätoimittaja Mauri Lintera kuoli 17. toukokuuta 2011 Kauniaisissa.
Hän oli 88-vuotias, syntynyt 17. tammikuuta 1923 Helsingissä.
"Kaunis ilma tänään" tervehdyksellä Mauri Lintera avasi toimituksen työpäivän vuosikymmenien ajan huolimatta säätilasta tai maailmanmenon katastrofeista. Hän oli mestari luomaan innostunutta ilmapiiriä ja me-henkeä.
Lintera oli lehtimies koko sielultaan. Hän perusti Suomen tunnetuimpia aikakauslehtiä ja oli päätoimittaja niistä monessa. Hän oli lehtikentän uudistaja ja luutuneiden ajatusten ravistaja. Hän rakasti haasteita ja heittäytyi niihin rohkeasti ja määrätietoisesti. Lintera oli vahva taustavaikuttaja sekä taitava verkostoituja.
"Tavalliset toimittajat tekevät tavallisia juttuja. Juttu on hyvä, jos lukija toteaa, että joko se loppui", Lintera opetti. Hän halusi lehtiinsä mielenkiintoisia juttuja kiinnostavista ihmisistä ja ilmiöistä. Neuvottelutaitonsa avulla hän sai useita julkkisjuttuja yksinoikeudella.
Lintera teki myös esimerkiksi painosopimuksen, joka toi hänen lehtiinsä laadukkaat värikuvat aikana, jolloin muiden lehtien kuvat olivat pääasiassa mustavalkoisia.
Kolmannen polven helsinkiläisenä hän varttui ja kävi koulunsa kaupungin sydämessä. Hän aloitti 16-vuotiaana kesäharjoittelijana Martti Jukolan päätoimittamassa Suomen Urheilulehdessä. Kun sodan tuulet pyyhkivät pois vakituisen toimituksen, Lintera vastasi lehden ilmestymisestä.
Hän lähti 17-vuotiaana vapaaehtoisena talvisotaan, palveli lähettinä Viipurissa ja jatkosodassa Talin-Ihantalan taistelussa. Sotilasarvoltaan hän oli reservin yliluutnantti.
Linteran lehtimiesura jatkui 1948 Helsingin Sanomien kotimaan- ja urheiluosastolla.
Viiden vuoden kuluttua seurasi Uusi Suomi sekä Mantereen Kirja Oy, jossa hän kehitti Me Naiset -lehteä. Lintera osti kansainvälistä uutismateriaalia myyvän agentuuriliikkeen ja aloitti pian myös kustantajana. Hänen tunnetuimpia lehtiään ovat Jallu (1958), miehille suunnattu yleisaikakauslehti, jolla ei ole mitään tekemistä nykyisen kaimansa sisällön kanssa. Jallun sensaatiomaisin juttusarja oli Tabe Slioorin muistelmat Miehet ja minä. Parhaimmillaan lehden levikki oli yli 280000 kappaletta. Tunnettuja ovat myös Jaana (1962), ja Suosikki (1963), jonka Lintera osti kituvana ja teki siitä Pohjoismaiden isoimman nuortenlehden.
1968 Lintera myi lehtensä Uudelle Kivipainolle, joka myi ne edelleen Lehtimiehet Oy:lle. Lintera kutsuttiin yhtiön vastuulliseksi lehtijohtajaksi tehtävänään jatkaa Jaanan päätoimittamista ja kehittämistä viikkolehdeksi. Hän jäi eläkkeelle 1987 journalistisen johtajan asemasta luotsattuaan noin 20 lastenlehteä, kuten Jippo, Villivarsa ja Maailman Vahvin Nalle. Sen jälkeen hän keskittyi yhdistys- ja järjestötoimiin.
Lintera ei koskaan viihtynyt parrasvaloissa. Hän varjeli yksityisyyttään, eikä tuonut perhettään esiin.
Lähipiiri tietää, että hän oli maailman paras vaari ja isovaari. Hän tuki, kannusti, oli aina käytettävissä. Hän oli ilmiömäisen kekseliästä ja hauskaa seuraa. Lintera tarinoi matkoistaan, innosti janoamaan tietoa ja kokemaan uutta. Lintera oli inspiroiva henkilö, jonka elämää kuvaa hänen lempisanontansa "Tee aina enemmän kuin meinaat".
Kirjoittaja on toimittaja ja Mauri Linteran tytär.
Hae muistokirjoitus
Voit hakea muistokirjoitusta nimen, paikkakunnan ja ammatin perusteella.
Jarno Saarinen
Suomalainen moottoripyöräilyn maailmanmestari Jarno Saarinen, 27, sai surmansa sunnuntaina 20. toukokuuta 1973 Monzan radalla, Italiassa. Tieto hätkähdyttää ja saa aikaan surua, vaikka historia on meitä opettanut: kuolema ei ole yllätys moottoriurheilussa. Se varjostaa tuota urheilumuotoa ka...
Lue muistokirjoitus-
-
Pirjo Bergström
21.4.1939 - 15.5.2011
-
-
Jukka Kajava
25.2.1943 - 16.5.2005
Kirjoita muistokirjoitus
Kirjoita ja lähetä muistokirjoitus julkaistavaksi HS.fi Muistot -palvelussa.


