Niilo Hakkarainen 1927-2011

Diplomi-insinööri Niilo Hakkarainen kuoli kotonaan Helsingissä 18. heinäkuuta 2011 83 vuoden ikäisenä. Hän oli syntynyt Iisalmen maalaiskunnassa 22. joulukuuta 1927 opettajaperheeseen.

Perhe muutti pian Viipuriin ja sieltä Helsinkiin talvisotaa pakoon. Kasvuvuodet Viipurissa jättivät Hakkaraiseen lähtemättömät jäljet. Hän piti itseään viipurilaisena, vaikka olikin juuriltaan savo-karjalainen.

Hakkarainen osallistui sodan aikana luokkatoveriensa tavoin Helsingin ilmatorjuntaan ja kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin Reaalilyseosta. Hän valmistui diplomi-insinööriksi Teknillisen korkeakoulun puukemian osastolta vuonna 1953.

Hakkarainen aloitti Kemi Oy:ssä käyttöinsinöörinä vuonna 1955 jättäen yhtiön sen toimitusjohtajana vuonna 1969. Vuosina 1959-60 hän tutustui Yhdysvaltojen ja Kanadan puunjalostuslaitoksiin ajaen autollaan tehtaalta toiselle. Vuodet avasivat sodanjälkeisessä Suomessa kasvaneen nuoren miehen silmät suureen maailmaan.

Vuonna 1970 Hakkarainen kutsuttiin pahasti velkaantuneen Yhtyneet Paperitehtaat Oy:n toimitusjohtajaksi. Lähivuosien investoinnit oli pakko keskittää tehtaiden tuotannon varmistamiseksi. Hänen kaudellaan rakennettiin kahdeksan nykyaikaista paperikonetta, jotka valmistuivat aikataulun ja kustannusarvion mukaisesti. Näiden investointien ja toiminnan tehostamisen ansiosta Yhtyneistä tuli Suomen ylivoimaisesti kannattavin puunjalostusyhtiö. 

Puunjalostusteollisuuden kansainvälistymisaste oli tuolloin vielä heikko. Yhtyneet rakensi vuosina 1983-84 paperitehtaan Walesiin Shottoniin. Hankkeen toteuttaminen oli vaikeaa rahoittajien ja englantilaisten neuvonantajien vastustuksen vuoksi. Tehdas valmistui kuitenkin suunnitelmien mukaisesti osoittautuen onnistuneeksi investoinniksi.

Vuosina 1988-90 Hakkaraisen onnistui vakuuttaa ranskalaiset ja yhtiö rakensi paperitehtaan Strasbourgiin Ranskaan. Hankkeen läpiviemiseksi Hakkarainen opiskeli ranskan kielen. Tunnetuksi sanonnaksi muodostui, että Yhtyneet rakentaa kerran vuodessa paperitehtaan, joka käynnistyy aikataulun mukaisesti ja pysyy suunniteltujen kustannusten puitteissa.

Kansainvälistymisen myötä Hakkarainen halusi irrottautua Suomen puunjalostusteollisuuden myyntiyhtiöistä siten, että kukin yhtiö vastaisi itsenäisesti omasta markkinoinnistaan. Shottonin tehtaan valmistumisen yhteydessä tämä ajatus herätti kiivasta keskustelua. 

Yhtyneissä kehitettiin muun muassa uusi tuote, tarralaminaatti, josta tuli kansainvälinen menestys.

Niilo Hakkaraisen kyvykkyyttä todisti se, että hänet pian Yhtyneistä tapahtuneen eron jälkeen pyydettiin suuren kansainvälisen, yli 80 maassa toimivan mediakonsernin Daily Mail & General Trust plc:n johtokunnan jäseneksi. Hän toimi johtokunnan jäsenenä 1990-2003 ja nautti tässä tehtävässä pääomistajan suurta arvonantoa.

Hakkarainen toimi 1990-luvulla puunjalostukseen keskittyvänä neuvonantajana eri puolilla maailmaa. Hän oli Suomen menestyneimpiä metsäteollisuuden johtajia 1900-luvun loppupuolella.

Niilo Hakkarainen suhtautui kaikkiin töihinsä intohimoisesti. ”Yhtiön etu” meni oman edun edelle. Yhtiön varoja ei saanut tuhlata. Vuosien mittaan syntyikin kaskuja Nuuka-Niilosta. Jos Suomessa jokin asia ei ollut Hakkaraisen mielestä kohdallaan, hän ei epäröinyt käyttää kontaktejaan saadakseen asiaan korjausta. Hänen suorasukaisesta tyylistään eivät kaikki Suomessa pitäneet eivätkä ymmärtäneet hänen koulupoikamaista huumoriaan. Anglosaksisessa maailmassa kollegat ja ystävät arvostivat hänen omintakeista ja rehellistä tyyliään. Hakkarainen oli esikuvallinen johtaja, joka vaatimattomuudellaan ja kovalla työllään sai alaiset sitoutumaan yhtiöön.

Hakkaraista ei julkisuus kiinnostanut, hän kieltäytyi hänelle tarjotusta vuorineuvoksen arvonimestä. Hyvä, laadukas elämä ilman turhaa pröystäilyä oli Hakkaraisen motto. Tämän henkisen perinnön hän pyrki jättämään lapsilleen ja heidän perheilleen.

Hakkarainen rentoutui perheensä parissa Hangon saaristossa metsätöitä tehden ja Lounais-Ranskan kodissaan. Ranskassa hän viettikin talvet viimeisinä vuosinaan, ja ranskan kielen hallitseminen oli Niilo Hakkaraisen viimeinen haaste.