Zdeňek Miler
s. 21.2.1921 k. 30.11.2011Zdeňek Miler 1921-2011
Myyrä-hahmon piirtäjä, animaatio-ohjaaja ja kuvittaja Zdeňek Miler kuoli 30. marraskuuta 2011 Prahassa. Hän oli kuollessaan 90-vuotias.
Miler oli syntynyt 21. helmikuuta 1921 Kladnossa.
Milerin piirtämät Myyrä-lyhytelokuvat ja satukirjat ovat kuuluja monissa maissa. Puolessa vuosisadassa Myyrästä kasvoi yksi Tšekin tunnetuimpia vientituotteita.
Miler itse valvoi Krtekin brändiä, viime ajat vanhainkodista.
Miler oli käynyt kuvataidekoulua mutta ammatin hän oppi 1940-luvulla prahalaisissa animaatiostudioissa. Nukketeatteriperinne eli studioissa vahvana, ja myös Disneyn piirrettyjä seurattiin ja ihailtiin. Disney oli Milerillekin esikuva, mikä näkyi uran alussa.
Ensimmäinen Myyrä-elokuva Kuinka myyrä sai housut valmistui 1957. Miler oli tekemässä opetuselokuvaa pellavan valmistuksesta. Pohtiessaan tarinan elävöittämistä, hän oli astunut metsässä myyränpesään. Miler on todennut, että Myyrä oli ainoita hahmoja, joita Disney ei ollut ominut.
Myyrästä tuli Milerin elämäntyö. Hän työskenteli valtionstudiolle ja ohjasi uransa aikana noin 70 elokuvaa. Useat Milerin lastenkirjoista perustuivat elokuvien hahmoihin. Suomessa Myyrä-kirjoja julkaistiin vuodesta 1959 alkaen.
Miler tarjosi lapsille iloa, ei saarnaa. Myyrä on lapsenomainen, leikkisä, toverillinen, väkivallaton ja lähes mykkä.
"Piirtäessäni Myyrää piirsin itseäni. Myyrä on ihanteellinen omakuvani. Ihanne, jota en tavoita", Miler sanoi New York Timesille vuonna 2004.
Myyrän ääneksi Miler nauhoitti tyttäriensä kiherrystä.
Elokuvien värit ja musiikki ovat mielikuvituksellisia, mutta maisemat hyvin paikallisia, mikä on nähty merkkinä sosialistisen Tšekkoslovakian sulkeutuneisuudesta.
Teemat olivat yhteiskunnallisia: autoistumista, byrokratiaa tai lähiörakentamista. Huoli ympäristöstä korostui.
Elokuvani eivät koskaan johtaneen vaikeuksiin viranomaisten kanssa, Miler totesi Los Angeles Timesin haastattelussa viisi vuotta sitten.
"Joskus saatoin vinoilla byrokraateille, mutta tein sen hellästi. Typeryydelle halutaan aina nauraa, etenkin toisten typeryydelle", Miler sanoi.
"Jos olit toisinajattelija Tšekkoslovakiassa, niin animaatio tarjosi eniten taiteellisia vapauksia", sanoo Tom Carpelan, joka on maahantuonut Myyrä-elokuvia Suomeen.
Vuoden 1989 mullistusten jälkeen Myyriä tuotettiin saksalaisrahalla. Tänä vuonna Myyristä on digitoitu suomalaisvoimin kooste, joka tulee elokuvateattereihin jouluksi.
Myyrä-seikkailut voivat jatkua Milerin kuoleman jälkeenkin. Ohjaajan tytär Katerina osallistui viime vuosina uusien kirjojen kuvittamiseen.
Hae muistokirjoitus
Voit hakea muistokirjoitusta nimen, paikkakunnan ja ammatin perusteella.
Jarno Saarinen
Suomalainen moottoripyöräilyn maailmanmestari Jarno Saarinen, 27, sai surmansa sunnuntaina 20. toukokuuta 1973 Monzan radalla, Italiassa. Tieto hätkähdyttää ja saa aikaan surua, vaikka historia on meitä opettanut: kuolema ei ole yllätys moottoriurheilussa. Se varjostaa tuota urheilumuotoa ka...
Lue muistokirjoitus-
-
Pirjo Bergström
21.4.1939 - 15.5.2011
-
-
Jukka Kajava
25.2.1943 - 16.5.2005
Kirjoita muistokirjoitus
Kirjoita ja lähetä muistokirjoitus julkaistavaksi HS.fi Muistot -palvelussa.


