Raija Siekkinen 1953-2004

Kirjailija Raija Siekkinen kuoli 7. helmikuuta 2004 Kotkassa kotonaan tapahtuneessa tulipalossa. Hän oli 50-vuotias, syntynyt Kotkassa 11. helmikuuta 1953.

Siekkinen lähti aikoinaan Helsingin yliopistoon opiskelemaan humanistisia aineita. Opintojen jälkeen hän toimi tutkijana Kotkan maakuntamuseossa. Vaikka esikoisteos, novellikokoelma Talven tulo, ilmestyi jo 1978, vapaaksi kirjailijaksi Siekkinen heittäytyi vasta 1984.

Siekkiseltä ilmestyi kaikkiaan viisitoista teosta, joista romaaneja on kolme, lastenkirjoja neljä ja novellikokoelmia kahdeksan. Teoksia on käännetty kymmenelle kielelle.

Kirjojen lisäksi Siekkinen kirjoitti kritiikkiä ja suomensi. Hänelle myönnettiin muun muassa Kalevi Jäntin palkinto 1982, valtion kirjallisuuspalkinto 1984 ja 1992, Otavan lastenkirjapalkinto 1985, Runeberg-palkinto 1993, Eino Leinon palkinto 1998 ja Otavan 110-vuotispalkinto 2000. Hänellä oli valtion 15-vuotinen taiteilija-apuraha.

Novellista Siekkinen kehitti vuosien myötä hyvin omalaatuisen ja itsensä näköisen tekstilajin.

Sen pääpaino ei suinkaan ole tapahtumien paljoudessa vaan siinä, miten keskushenkilö niitä tulkitsee ja millaisia assosiaatioita ne hänessä herättävät. Pienikin sattumus, näky tai lause saattaa käynnistää muistojen ja oivallusten hyökyaallon, joka muuttaa ihmistä pysyvästi.

Usein kyse on ihmissuhteista: Siekkinen kuvasi valtaa, vihaa ja rakkautta sekä vanhempien ja lasten että naisen ja miehen välillä.

Teoksissa vanhemmat ja lapset ajautuvat väistämättä toisistaan eroon, ja yhteisymmärrys löytyy vasta kuoleman edessä.

Naista ja miestä taas tuntuu vaivaavan asenteiden ja ajattelutapojen perusteellinen erilaisuus. Seurauksena on ohipuhumista, mitätöintiä, jopa väkivaltaa.

Useimmiten alistetaan naista, ja Siekkisen naisnäkökulma olikin vahva. Sen sisältö vaihteli kuitenkin pessimismistä hirtehishuumoriin – itse asiassa Siekkisen teoksissa on paljon samaa kuin kanadalaisen, viime kesänä kuolleen Carol Shieldsin proosassa. Yksi yhteinen piirre oli juuri suhteellisuudentaju, joka esti kuvaamasta naista pelkkänä sankarina.

Toinen yhtäläisyys löytyy kielestä, jota molemmat kuljettivat ajattelun ja muistin logiikkaa seuraten. Siekkinen käytti paljon pitkiä, monipolvisia virkkeitä, joissa vaihdellaan niin aika- kuin tilaulottuvuuttakin. Samoin teki Shields, joka kutsui tällaisia lauseita rakastavasti "paperilennokeikseen".

Neljässä lastenkirjassaan Raija Siekkinen tuntui päässeen ainakin hetkeksi eroon alakulostaan  ja  uskosta  siihen, että ihminen on pohjimmiltaan yksin.

Hannu Tainan ja virolaisen Jaan Tammsaaren kuvittamissa kirjoissa liikutaan lempeän sadun maailmassa. Maisemiltaan ne muistuttavat Italian ja Etelä-Ranskan seuduista, jotka paljon matkustellut Siekkinen tunsi hyvin.

Kirjailijan ammatti on hyvin yksinäinen, ja palautetta lukijoilta tulee harvoin tarpeeksi.

Kun runoilija Arto Kytöhonka kuoli 1992, hänen viimeisestä kirjastaan kirjoittamani myönteinen arvio jäi julkaisematta. Olen usein toivonut, että se olisi ehtinyt ajoissa lehteen.

Nyt toivon, että olisin lähettänyt Raija Siekkiselle viime syksyllä viestin hänen viimeiseksi jääneestä novellikokoelmastaan Kalliisti ostetut päivät. Se on tuttuun tapaan hiottu, järkyttävän surullinen sarja eroja ja menetyksiä.

Olisinpa lähettänyt vaikka postikortin; edes jotain muistuttamaan ja vakuuttamaan kirjailijaa siitä, että lukijoita on.