Laadi muistokirjoitus
Ohje
Muistokirjoituksia eli nekrologeja julkaistaan pääsääntöisesti hs.fi/muistot-verkkosivulla, toimituksen harkinnan mukaan myös Helsingin Sanomien Ihmiset-sivuilla. Tekstejä käsitellään ja muokataan journalistisin perustein muun aineiston tavoin. Kirjoituksissa on olennaista kertoa ihmisestä itsestään rehellisesti. Myös keskeinen työ- ja järjestöura sekä harrastukset voidaan kertoa. Toimitus suosittelee keskittymistä henkilössä olennaiseen, kaikkea ei tarvitse kertoa.
Tämän palvelun kautta jätetty muistokirjoitus hyväksytään julkaistavaksi sillä ehdolla, että julkaisija saa korvauksetta käyttää sitä uudelleen lehden tai sen yksittäisen osan tai verkkopalvelun uudelleenjulkaisun, yleisölle välittämisen tai muun käytön yhteydessä toteutus- tai jakelutavasta riippumatta sekä luovuttaa oikeutensa edelleen ja muokata aineistoa hyvän tavan mukaisesti.
Kentät ovat pakollisia.


